HILL-oppimisalustan kehittämisellä pitkät juuret

Satakunnan ammattikorkeakoulun (SAMK) verkko-opetuksen juuret ovat 1990-luvulla, sillä tällöin aloitettiin sähköisen oppimisympäristön suunnitteleminen aikuisopiskelijoiden tarpeita ajatellen. Kehitystyö lähti liikkeelle Liiketalouden Huittisten yksiköstä (nykyisin Kuninkaisten kampus), josta se on levinnyt vuosikymmenien aikana koko SAMKin laajuiseksi menestystarinaksi. Monien verkko-oppimisympäristöihin liittyvien kehitysvaiheiden jälkeen luotiin HILL-oppimisalusta, jonka kehittämisessä ja käyttöönotossa merkittävää roolia on kantanut järjestelmäasiantuntija Jari Suvila.

Tietokoneen ruutu ja ihmisen käsi.
HILL-oppimisympäristön tarina yhden kampuksen tarpeista SAMKin menestystarinaksi on huikea. Matka on sisältänyt paljon kehitystyötä, yhteistyökumppanien etsintää ja sisäistä koulutusta.

Opintojen joustavaa suorittamista

Aikuisopiskelijoilla ajanhallintaan ja opintojen joustavaan suorittamiseen liittyvät tarpeet korostuvat, sillä opintoja suoritetaan pääsääntöisesti työn ja perhe-elämän ohessa. Lisäksi korkeakoulun valintaan vaikuttaa merkittävästi oman urakehityksen tarpeet, eikä se, missä korkeakoulurakennus fyysisesti sijaitsee.

Varsinaisen HILL-oppimisalustan kehittäminen alkoi 2010-luvulla, jolloin SAMK aloitti IBM:n, Ciscon ja AKG:n kanssa yhteistyön. Oppimisalustan perustana on Ciscon Webex-verkkoneuvottelujärjestelmä, jota on kehitetty edelleen luokkatilaan sopivaksi edistyksellisten ääni- ja videoteknologioiden avulla. Matkan varrella yhteistyökumppaneidemme roolit ovat muuttuneet ja uusia on tullut mukaan. Tämä on tarkoittanut Jari Suvilalle ja muille SAMKin toimijoille monia yhteistyöpalavereja ja kokousmatkoja sekä kansallisesti että kansainvälisesti.

Kaksi miestä seisoo vierekkäin hymyillen
Jari Suvilan (kuvassa oikealla) pedagoginen sparraaja ja läheinen kollega on ollut pitkään SAMKin nykyinen opetuksen vararehtori Timo Mattila.

HILL on suunniteltu joustavoittamaan opiskelijoiden opiskelua ja se on kaikkien SAMKin opiskelijoiden ja henkilökunnan käytettävissä jokaisessa toimipisteessä ja koulutusohjelmassa. HILL-oppimisalustan olemassaolo ja verkko-opetukseen liittyvä vahva osaaminen teki myös kevään 2020 digiloikasta Satakunnan ammattikorkeakoulun henkilökunnalle vaivattoman. Verkko-opetukseen liittyvä osaaminen, järjestelmät, tuki ja koulutus olivat valmiiksi jo olemassa ja normaali osa toimintaamme.

Jari Suvila luokan edessä esittelemässä HILL-näkymää opiskelijoille
Kuninkaisten aikuisopetus tapahtuu nykyisin 100% verkossa. HILL mahdollistaa kuitenkin myös kontaktiopetuksen ja verkko-opetuksen yhdistämisen luokkatiloihin asennettujen äänentoistojärjestelmien avulla ja tätä mahdollisuutta on hyödynnetään paljon SAMKin muilla kampuksilla.

Kohti uusia haasteita

Satakunnan ammattikorkeakoulu on saanut olla luomassa uudenlaista oppimis- ja toimintakulttuuria jo pitkään, ja haluamme jatkossakin kulkea verkko-opetuksen kehittämisen eturintamassa. Opiskelu verkossa on jo itsestäänselvyys, mutta kulunut vuosi on tehnyt siitä kiinteän osan kaikkien opiskelijoiden arkea.

Verkko-opetuksen jatkuva kehittäminen on välttämätöntä. Uudet teknologiat ja järjestelmät antavat yhä uusia mahdollisuuksia opiskelijalähtöisten palveluiden kehittämiseen.

Jari Suvila istuu tuolilla
Jarilla suunta on kohti uusi haasteita. Tavataan Loimaalla!

Digitaalisiin ratkaisuihin liittyvän kehitystyön näkökulmasta olemme kuitenkin uuden edessä, sillä järjestelmäasiantuntija Jari Suvila aloittaa uudessa työssään Loimaan digipalvelupäällikkönä 1.4.2021. Jarilla on takanaan mittava ura SAMKissa, sillä työvuosia ehti kertyä 25. Myös tutkinnot on suoritettu SAMKissa: tradenomitutkintoon Jari valmistui vuonna 1995 ja insinööri (ylempi AMK, Master of Engineering in Information Technology) -tutkintoon vuonna 2019. Uuden tutkinnon opinnäytetyössään Jari käsitteli HILL-konseptin kehittymistä, luonnollisesti.

HILL-oppimisympäristö palkittiin myös SAMKin henkilöstöpäivässä vuoden menestystarinana vuonna 2015. Palkitsemisperusteissa todettiin seuraavaa: ”HILL on vakiinnuttanut asemansa tärkeänä osana SAMKin opetusta ja muuta toimintaa. Kehitys on ollut määrätietoisesti asiakaslähtöistä ja laatu on pysynyt korkeana.” Palkinnon vastaanotti henkilöstöpäivässä järjestelmäasiantuntija Jari Suvila.

Toivomme, että kunniakirjalle ja kaikille muille rikkaille muistoille SAMKin palveluksen ajalta löytyy paikka sydämestäsi myös jatkossa!

Kirjoitus on osa Jari Suvilan läksiäislahjaa, joka valmisteltiin yllätyksenä. Julkaisuun on pyydetty Jarin lupa.

Tekstin valmisteluun ovat osallistuneet: Jonna Koivisto, Elina Laineenoja, Jatta Lehtonen ja Heidi Varpelaide.

 

Kirjoituksen lähteinä on käytetty seuraavia, HILL-oppimisympäristöä aiemmin käsitelleitä julkaisuja:

Suvila, J. & Valo, A. (2018). HILL – uusi yhteinen toimintakulttuuri. Teoksessa J. Koivisto, E-L Forma, J. Jalonen, K. Kallama & N. Kandelin (toim.),  eOppimisen aika: pedagogiikkaa ja digityökaluja (s. 30-31). Satakunnan ammattikorkeakoulu.  http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-633-246-1

Suvila, J. (2019). Teaching has changed to learning - the Circles of the HILL-concept. [YAMK-opinnäytetyö, Satakunnan ammattikorkeakoulu]. Theseus. http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201905139352

Telia. (26.11.2015). Uusi, digitaalisempi ammattikorkeakoulu. https://studio.kauppalehti.fi/telia/uusi-digitaalisempi-ammattikorkeakoulu

Satakunnan ammattikorkeakoulu. (2015). Menestyksekästä verkkopedagogiikkaa ja opetusta suurella sydämellä. Agora. Satakunnan ammattikorkeakoulun osaamisuutiset, (4), 13.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *