Opinnäytetyön tekeminen on opiskelijalle monella tavalla merkityksellinen ajanjakso: parhaimmillaan tutkinto-opiskelun huipennus, ammatillisen itsetunnon vahvistaja ja kokonaisvaltainen voimaannuttaja – tai pahimmillaan turhauttava este valmistumisen tiellä, pohjattoman ja kokonaisvaltaisen ahdistuksen lähde, jopa loppuun palamisen syy. Miten siis ohjata opinnäytetyötä ”onnistuneesti”? Mikä onnistunutta opinnäytetyön ohjausta lopulta määrittää?
Opinnäytetyö tavoitteet saavuttavana projektina
Kuten missä tahansa toiminnassa, myös ohjauksessa onnistuneisuutta voidaan mitata tavoitteiden saavuttamisen kautta. Korkeakoulujen rahoitusmallin näkökulmasta meitä kannustetaan ”tuottamaan” mahdollisimman paljon tutkintoja tavoiteajassa. Onko ohjauksessa siis keskeisintä saada mahdollisimman moni ohjattavista ”prosessista läpi” asianmukaisessa aikataulussa, ja jos on, miten tähän kannattaisi pyrkiä?
Tuskin ainakaan vaatimustasoa laskemalla; onhan myös laatunäkökulma keskeinen. Valmiin opinnäytetyön tulee täyttää tietyt kriteerit ja opiskelijalla on oltava valmistuessaan tutkinnon mukainen asiantuntemus. Tähän liittyen myös opinnäytetyöllä on omat pedagogiset tavoitteensa. Ja samalla kuitenkin opinnäytetyö on lopulta tekijänsä eli opiskelijan suoritus, joten myös ohjattavan omat tavoitteet ja käytettävissä olevat resurssit raamittavat vahvasti projektia.
Opinnäytetyön ohjaajan onkin työssään pyrittävä huomioimaan ja sovittamaan yhteen niin työnantajansa eli korkeakoulun kuin ohjattavan intressit. Unohtaa ei sovi myöskään projektiin tyypillisesti osallistuvaa kolmatta osapuolta, opinnäytetyön toimeksiantajaa, jolla niin ikään on omat toiveensa opinnäytetyölle.
Opinnäytetyö kokemuksellisena prosessina
Onko ohjaus onnistunutta, jos opinnäytetyö on laadukas ja valmistuu tavoiteajassa, mutta ohjattava on itse prosessiin tyytymätön tai voi huonosti sen aikana? Tulisiko onnistuneisuuden mittana siis käyttää myös ohjattavan subjektiivista kokemusta prosessista: miltä ohjaus ja opinnäytetyöskentely hänestä tuntuu?
Kokemuksiin vaikuttavat vahvasti odotukset: kokemuksemme on positiivinen, mikäli odotuksemme täyttyvät tai ylittyvät, kun taas niiden alittuminen aiheuttaa pettymyksen tunteita. Tutkimusten (esim. 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7, 8, 9) mukaan opiskelijat odottavat opinnäytetyön ohjaajaltaan melkoisesti: mm. sisällöllistä asiantuntemusta ja rakentavaa palautetta, tukea hyvinkin käytännöllisiin asioihin, kuten tiedonhakuun ja ajanhallintaan, sekä myös emotionaalista tukea ja henkilökohtaista suhdetta. Ohjaajan halutaan olevan ystävällinen ja helposti saatavilla, rohkaiseva mutta tarvittaessa kuitenkin tiukka, sekä olevan aidosti kiinnostunut ohjattavasta, realistinen omissa odotuksissaan sekä ymmärtävän ohjattavan kokemia haasteita.
Vaateet voivat tuntua ohjaajasta kovilta, liiallisiltakin, ja ohjaajan ja opiskelijan odotukset ja oletukset kummankin osapuolen vastuista ja oikeuksista voivatkin olla varsin ristiriitaiset. Ohjaaja tyypillisesti keskittyy opinnäytetyöskentelyssä akateemisiin puoliin ja saattaa nähdä sen yhtenä suorituksena muiden joukossa osana opiskelijan tutkintoa tai akateemista uraa. Tekijälleen opinnäytetyö voi puolestaan olla päivittäin läsnä oleva, ammatillisen identiteetin kannalta merkityksellinen ja jopa koko olemista jäsentävä projekti.
Ohjaussuhde tasa-arvoisena yhteistyönä
Opinnäytetyön ohjauksesta voidaan puhua myös ohjaussuhteena, ja tästä näkökulmasta onnistuminen onkin jo varsin monimutkaista, sillä ihmissuhteet ovat aina ns. kahden kauppa ja niiden onnistuneisuus latautunut ja hankalasti määriteltävä määre.
Opinnäytetyössä on kyse pelkän ”raportin” sijaan paljon kokonaisvaltaisesta prosessista, ja tämä ohjaajan on tärkeää saada kirkastettua ohjattavan lisäksi myös itselleen. Vaikka onkin tärkeää, ettei ohjaajan rooli ja sen tehtäväkenttä vääristy, ei opinnäytetyöskentelyn emotionaalista, inhimillistä puolta tule myöskään sivuuttaa, sillä se kuuluu ja vaikuttaa väistämättä prosessiin.
Hyvää ohjaussuhdetta voisi kuitenkin kuvata luottamukselliseksi, kehittyväksi ja tukea tarjoavaksi suhteeksi, jossa opiskelija ja ohjaaja jakavat (tutkimukselliset) intressit ja ohjaaja tarjoaa neuvoja vähentämättä kuitenkaan opiskelijan roolia opinnäytetyöstään vastaavana ja päättävänä tahona. Kyse on eräänlaisesta työtoveruudesta, jonka lähtökohtana ovat yhteinen tavoite (eli valmis opinnäytetyö) sekä ohjaajan ja ohjattavan tasa-arvoinen, mutta roolitettu kumppanuus. Osapuolten tulee siis kohdata toisensa erilaisista rooleistaan huolimatta nimenomaan itsenäisinä, tasa-arvoisina kumppaneina, eikä ohjaamista tule mieltää passiivisen tai vähintäänkin tietämättömän tahon, opiskelijan, saattamisena ”oikeaan” suuntaan vaan ohjaajan ja opiskelijan yhteisenä toimintana, joka kohdistuu opinnäytetyöhön.
Oleellista on molemminpuolinen hyvinvointi ohjaussuhteessa. Ohjauksen tulisi tapahtua emotionaalisesti turvallisessa ilmapiirissä, jossa kumpikin osapuoli kokee olevansa arvostettu sekä tulevansa kuulluksi ja hyväksytyksi; tämä rakentaa luottamusta, joka on välttämätöntä opinnäytetyöhön kuuluvalle omien ajatusten esittelemiselle ja alistamiselle kommentoitavaksi. Ohjaajan kiinnostus osoittaa opiskelijalle arvostusta ja sitä, että tämän opinnäytetyöskentely on merkityksellistä myös jollekulle muulle kuin tekijälle itselleen, mikä vaikuttaa keskeisesti opiskelijan motivaatioon. Liikaa ei voine painottaa myöskään kokemusta tekemisen ilosta, joka ruokkii työnimua.
Perinteisesti ohjaaja on myös eräänlainen mentori, joka auttaa opiskelijaa käsittelemään prosessin herättämiä tunteitaan, tsemppaa ja auttaa laittamaan asioita perspektiiviin. Toisaalta ohjauksella on myös rajansa, joita ei tule ylittää.
Hyvinvoinnin huomioiminen on kuitenkin myös itseisarvoista, eikä sitä tulisi ajatella vain ohjaajan rooliin kuuluvana tehtävänä. Arjen hetkissä voi olla toisinaan tärkeää kohdata toisemme rooliemme sijasta vain ihmisinä, ja kaikessa tekemisessä tulee olla tarvittaessa tilaa inhimillisyyteen kiinteästi kuuluville tunteille.
Ohjaus realisoituu arjen vuorovaikutuksena
Lopulta kaikki edellä mainittu kulminoituu pitkälti arjen vuorovaikutukseen, joksi ohjaus käytännössä realisoituu. Kyse on siis määritelmänsä mukaisesti vastavuoroisesta ja kaksisuuntaisesta prosessista, jossa ohjauksen kumpikin osapuoli vaikuttaa toisiinsa, ja tämä voikin tarjota ratkaisun moniin opinnäytetyön ohjauksen haasteisiin.
Aidossa vuorovaikutuksessa tasavertaisen kumppanuuden vaade toteutuu. Tasavertaisten tahojen yhteistyö edellyttää avointa keskustelua ja pyrkimystä rakentaa yhteistä, jaettua ymmärrystä niin tavoitteista, toimintatavoista kuin kulloinkin vallitsevasta tilanteestakin. Osana tätä ratkaistaan ja sovitetaan yhteen mahdollisesti ristiriitaisia oletuksia ja käsityksiä, ja osapuolten odotukset rakentuvat (uudelleen) realistisiksi ja saavutettaviksi. Kaikki tämä tukee myös hyvinvointia ja ulkoisesti mitattavien tavoitteiden saavuttamista.
Mielestäni ohjaajiin ja ohjaukseen kohdistuva pitkä vaatimuslista supistuukin lopulta pitkälti hyvin yksinkertaisiin perusasioihin ja tavalliseen inhimillisyyteen: vastavuoroiseen tilan ja arvostuksen antamiseen toiselle pyrkimällä olemaan aidosti läsnä, ymmärtämään toista sekä viestimällä toiselle ymmärrettävästi ja ystävällisesti.
Teksti: Tuntiopettaja Karolina Leppänen
Kuvat: Bixabay & Karolina Leppäsen kotialbumi