Asiakaspalvelun kehittämistä omalla työpaikalla

Julkishallinnon asiakaspalvelu -opintojaksolla oli mahdollista valita  suoritustavaksi omalla työpaikalla suoritettavat kehittämistehtävät. Edellytyksenä oli, että työtehtävät liittyvät asiakaspalveluun ja työpaikka on julkishallinnon organisaatio. Yhteensä viisi opiskelijaa valitsivat tämän suoritustavan.

Suoritustavasta käytetään korkeakoulujen omassa viestinnässä termiä opinnollistaminen. Yhtä yhtenäistä tapaa toteuttaa opinnollistamista opintojaksoilla ei ole, vaan käytännöt vaihtelevat niin eri korkeakoulujen kuin saman korkeakoulun eri opintojaksojenkin välillä. Toisinaan suoritustapa voi olla opiskelijan itsensä määriteltävissä, kun taas joillakin opintojaksoilla suoritetaan opettajan etukäteen laatimia tehtäviä. Perusidea on kuitenkin sama; oppiminen tapahtuu työpaikalla.

Julkishallinnon asiakaspalvelu -opintojaksolla opinnollistamisen valinneet opiskelijat saivat opintojakson aiheisiin liittyvät kehittämistehtävät opettajalta. Tehtävät liittyivät asiakaspalvelun toimintaympäristöön, eri palvelukanavien hyödyntämiseen, asiakaspalveluprosessien ja asiakaslähtöisten palveluiden kehittämiseen, erilaisissa asiakastilanteissa toimimiseen ja virkamieseettisten toimintatapojen tarkasteluun. Aiheita tarkasteltiin oman työyhteisön näkökulmasta teoriatietoa soveltaen ja samalla kehittämisen kohteita havainnoiden.

Yksi vaihtoehtoisen suoritustavan valinneista oli julkishallinnon opiskelija Henriikka Koskelainen, joka työskentelee Naantalin kaupungin teknisten palveluiden toimistopalvelukeskuksessa. Seuraavassa Henriikka vastaa opinnollistamiseen liittyviin kysymyksiin:

Miksi valitsit vaihtoehtoisen suorittamistavan opintojaksolla?

Olen työskennellyt Naantalin kaupungilla teknisellä toimialalla asiakaspalvelutehtävissä noin 7 vuotta. Valitsin opinnollistamisen suoritustavaksi tähän Julkishallinnon asiakaspalvelun opintojaksoon, koska katsoin, että minulla on siitä jo työkokemukseni kautta tietoa ja taitoa.

virasto-e1538057312777.jpg
Naantalin kaupungintalo, teknisten palveluiden palvelukeskus (Kuva: Henriikka Koskelainen)

Miten suoritit opintojakson tehtävät?

Tämän opintojakson tehtävä oli pohtia ja arvioida oman työpaikan asiakaspalvelun toimintaympäristöä ja palvelukanavia, toimintatapoja asiakastilanteissa sekä niiden eettisyyttä, ja kirjoittaa raportti näistä havainnoista. Myös palveluprosessien kehittämismahdollisuuksia piti selvittää. Suurilta osin selvitin asioita raporttia varten työyhteisöämme haastatellen, jolloin sain paljon lisätietoa kaupungin teknisen toimialan toimistopalveluista. Tein yhden ryhmähaastattelun, jossa oli mukana myös yksikkömme esimies. Tämän jälkeen tein yksilöhaastattelut jokaisen asiakaspalvelutyötä tekevän kanssa. Esimieheni toiveesta toteutin osana tehtävän kehittämisosiota palvelutasokyselyn yksikön sisäisille asiakkaille. Kasasin raporttia iltaisin, ja työpäivien kuluessa sopivissa väleissä keräsin lisätietoa.

Miten opiskelu sujui omalla työpaikalla? Miten muut työyhteisössä suhtautuivat?

Työkaverini ja koko palvelukeskus suhtautuivat opintojakson suorittamiseen työpaikalla todella positiivisesti. Samoin esimieheni, jolta sain myös suuren tuen tehtävien tekemiselle. Sain hyvän vastausprosentin tekemääni palvelutasokyselyyn asiakkaille, ja muutoinkin hyvää palautetta. Tätä kävin myöhemmin esittelemässä viraston johtoryhmässäkin. Alkuun arastelin käydä työpäivän aikana haastattelemassa työyhteisössämme työntekijöitä kesken työn tekemisen, mutta tämä osoittautui turhaksi, sillä kaikki vastailivat todella mielellään. Lisäksi teetin heille asiakaspalvelijan temperamentti -kyselyn, jonka tuloksia hyödynsin raportissa. Tämän kyselyn tulokset kävimme läpi myös omassa palaverissamme.

Miten arvioit oppimistasi verrattuna ns. normaaliin opiskelutapoihin? Oliko kokemus hyvä vai huono?

Mielestäni tämä on todella hieno tapa suorittaa opintoja. Tykkään itse tehdä tehtäviä omatoimisesti ja oli hyvä päästä tutkimaan omaa työtä eri tavalla, jolle ei muutoin välttämättä ole aikaa.

Hanna Moisio
julkishallinnon lehtori

*************************************

Kuninkaisten kampuksella on mahdollista opinnollistaa useita opintojaksoja. Opinnollistamisen kokeilut ovat osa eAMK-hanketta liiketalouden monimuotokoulutuksessa.

Finanssialan työn suunta

Digitalisaatiosta on puhuttu ja kirjoitettu jo useita vuosia jopa vuosikymmeniä. Murros on kuitenkin nyt vasta kunnolla lähdössä liikkeelle. Finanssialalla se näkyy sekä työtapojen muuttumisena, että uusien työtehtävien muodossa.

Finanssialan työ on yhä useammin asiakaspalvelua tai myyntityötä ta
i jopa näitä molempia. Asiakas ei tule enää konttorille kyselemään lainaa tai kartoittamaan vakuutusturvaansa vaan on yhteydessä pankkiin tai vakuutusyhtiööndigitaalisaatio useiden eri kanavien kautta kuten esim. verkkoneuvottelut, chatit, jne. Vai milloin itse kävit viimeksi pankin konttorissa? Yhteydenpitotavoissa on tapahtumassa suuri muutos, joka  aiheuttaa lisäkoulutuksen tarvetta asiakaspalvelijoille.

Matti Pohjola on kirjoituksessaan Digitalisaatio ja tuottavuus finanssialalla määritellyt pankkien ja vakuutusalan yritysten selviytymiskeinoksi uusien palveluiden kehittämisen, henkilökunnan osaamisen vahvistamisen sekä asiakkaiden digitaalisten palveluiden tarpeen mahdollisimman tarkan selvittämisen luomalla siihen sopivan yrityskulttuurin.

Uusia palveluita suunnittelemaan ja toteuttamaan tarvitaan uudenlaisia työtehtäviä tekeviä henkilöitä kuten esim. palvelumuotoilija, webanalyytikko tai datascientist. Henkilökunnan osaaminen edellä manituissa tehtävissä on erilaista, kun esim. luottopäällikön tai sijoitusneuvojan tehtävissä. Tästä syystä finanssialalla on suuri tarve osaamisen päivittämiseen.

Mitä osaamista sitten tarvitaan? ”Muuttuva työ finanssialalla” -kyselyn perustella pankkisektorilla tarvitaan osaamista sijoittamisesta, sähköisestä liiketoiminnasta, riskienhallinnasta, rahoituspalveluista sekä juridisesta osaamisesta. Vakuutussektorilla tärkeimmiksi osaamisiksi voidaan nimetä sähköinen liiketoiminta ja riskienhallinta. Työntekijöiden tulee lisäksi olla moniosaajia ja heidän tulee olla valmiita reagoimaan muutoksiin. Myynti ja viestintätaidot ovat itsestäänselvyys jokaiselle alalle haluavalle.

Finanssialalla työajat ovat perinteisesti olleet yhdeksästä viiteen aikoja, mutta tähänkin on tulossa muutos. Asiakkaiden tarpeet ovat muuttuneet digitalisaation mukana ajasta ja paikasta riippumattomiksi. Asiakkaat tarvitsevat palveluja myös iltaisin ja viikonloppuisin, joten finanssiyritysten johto ja esimiehet tarvitsevat uusia työkaluja viedäkseen uutta työn tekemisen kulttuuria eteenpäin. Työn tekeminen uudella tavalla on tuonut myös etätyön vahvemmin mukaan.

Asiakkaat arvostavat edelleen henkilökohtaista palvelua, vaikka ovatkin kiinnostuneita uusista tavoista hoitaa pankki tai vakuutusasioita. Asiakkaiden yksilöllinen palveleminen korostuu, jolloin tarvitaan myös erilaista henkilökuntaa asiakaspalvelutyöhön. Vuonna 2015 tapahtuikin muutos alalle palkattujen ikäjakaumassa. Yli 50-vuotiaiden osuus uusista rekrytoinneista oli 20 prosenttia. Eri ikäisten lisäksi tarvitaan henkilökuntaa, jolla on jo aikaisemmin hankittua osaamista ja korkea koulutus. Merkonomin koulutus ei enää riitä vaan finanssialalla työskentelee korkeakoulutettuja moniosaajia, jotka suhtautuvat muutokseen sopivan positiivisella asenteella.

Vaikuttaakin siltä, että työ finanssialalla muuttuu mielenkiintoisemmaksi, mutta samalla haasteellisemmaksi yhä globalisoituvassa maailmassa.

Satu Korhonen
lehtori

********

Satu Korhonen on SAMKin Huittisten liiketalouden edustaja Finanssialan keskusliiton perustamassa Finanssiakatemiassa alan koulutusta kehittämässä. 

Liiketalouden monimuotokoulutuksessa Huittisissa opiskelijoilla on mahdollisuus valita rahoituksen suuntautumisvaihtoehto monimuotototeutuksena. 

 

Digitaalisuus on todellisuutta

Digitaalisuus on ilmiö, joka liittyy kaikkiin toimialoihin ja tulevaisuuden kehitykseen. Koulutuksen osalta yhteiskunnallisissa keskusteluissa tuodaan esille tarve digitaalisiin oppimisympäristöihin ja digitaaliseen loikkaan eri kouluasteilla.

Satakunnan ammattikorkeakoulun Kuninkaisten liiketalouden koulutuksessa digitaalisuus on jo tätä päivää ja todellisuutta. Useiden vuosien verkko-opetuskokemuksen myötä olemme ottaneet ennakkoluulottomasti käyttöön uusia keinoja verkko-opetuksessa, ja kehitystyö on jatkuvaa.

Miten digitaalisuus näkyy Kuninkaisten opetuksessa? Digitaalinen oppiminen hyödyntää teknologiaa eri tavoin. Se ulottuu ”digitaalisesta luokkahuoneesta” omaehtoiseen opiskeluun verkko-oppimisympäristöissä. Digitaalinen oppiminen on kaikenlaista oppimista, johon liittyy teknologian tehokas hyödyntäminen. Oppimista tapahtuu sekä suljetussa oppimisympäristössä että avoimessa verkossa, erilaisilla päätelaitteilla ja erilaisia sovellusohjelmia, pilvipalveluita ja sosiaalista mediaa hyödyntäen.

hill-istunto
Markkinointiviestinnän verkkoluento HILLissä.

Kuninkaisissa verkko-opiskelussa on käytössä HILL-konsepti, joka on teknis-pedagoginen ratkaisu moderniin verkko-opetukseen. HILL-verkkoneuvottelussa saavutetaan aito läsnäolon tunne, vaikka osallistujat ovat fyysisesti eri paikoissa. Äänen ja kuvan laatuun on kiinnitetty erityistä huomiota. Näytön jakaminen mahdollistaa yhteisen työskentelyn ja osallistamisen. HILLissä voi pitää kokouksia, tehdä ryhmätöitä tai toteuttaa luento-opetusta suurillekin osallistujaryhmille.

Ajan ja paikan käsite opiskelussa on joustava. Oppimista voi tapahtua luokkahuoneessa, kotona, työpaikalla tai vaikka matkalla, kahvilassa, hotellissa tai bussissa. Vaikka opiskelijoiden toivotaankin osallistuvan luennoille reaaliaikaisesti, tarjotaan myös mahdollisuus luentojen seuraamiseen jälkikäteen nauhoitettuina, jolloin työesteet, ulkomaan aikaerot tai muut syyt eivät estä opiskelua. Monet opiskelevat työn ohella ja asuvat pitkienkin välimatkojen päässä. Myös yhä useammat ulkosuomalaiset ovat havainneet etäopiskelumahdollisuuden ja hakeutuneet opiskelemaan Kuninkaisiin

Tehtävien palauttamiset, tenttiminen ja opinnäytetyöseminaarit toteutetaan verkossa. Kuninkaisten kampuskirjaston palvelut ja sähköiset oppimateriaalit tarjoavat mahdollisuuden sähköisten tenttikirjojen ja muun digitaalisen materiaalin käyttöön  perinteisten kirjojen lisäksi. Lisäksi on siirrytty osin sähköiseen asiointiin, jolloin esimerkiksi opintoihin liittyvien lomakkeiden ja hakemusten käsittely tapahtuu sähköisesti. Opintojen myötä Kuninkaisten tradenomiopiskelija oppii luontevasti hyödyntämään digitaalisuutta opinnoissaan ja tulevaisuuden työtehtävissään.

Vaikka oppimisympäristömme ovatkin virtuaalisia, toimintamme on ihmisläheistä verkossa ja paikan päällä. Koko henkilökuntamme on apuna; opetushenkilöstöltä ja opettajatutoreilta saa ohjausta opintoihin, ja kampustoimisto ja kirjasto palvelevat sekä Kuninkaisten kampuksella että verkossa.

Heidi Varpelaide
lehtori

Avoin amk auttaa osaamisen päivityksessä

Avoin amk kasvattaa tarjontaansa. Kuninkaisten kampuksella on keväällä 2015 tarjolla runsaasti opintojaksoja avoimessa ammattikorkeakoulussa.  Koska opintojaksot toteutetaan verkko-opintoina, opintojakson suorittaminen on mahdollista missä tahansa, internet-yhteyden ja tietokoneen/mobiililaitteen välityksellä.

Opinnot ovat yhteisiä tutkinto-opiskelijoiden kanssa. Avoimen amkin opinnot ovat myös polku tradenomin tutkintoon. 60 opintopisteen suorittamisen jälkeen on mahdollista hakea erillishaussa tutkinto-opiskelijaksi ilman valintakokeita.

Maaliskuussa 2015 alkavia opintojaksoja:

Hallinto-oikeus
Henkilöverotus
Julkiset hankinnat
Julkishallinnon asiakaspalvelu
Julkishallinnon taloushallinto
Julkishallinnon tilintarkastus, sisäinen valvonta ja rahoitus
Luotto-oikeus, vakuudet ja ulosotto
Markkinoinnin perusteet
Markkinointiviestintä
Palvelutuotannon järjestämisen vaihtoehdot
Prosessi- ja insolvenssioikeus
Sähköinen viestintä
Tilinpäätösanalyysi ja riskienhallinta
Vahingonkorvaus- ja vakuutusoikeus
Vakuutukset, vakuutussäästäminen ja vakuutussektori
Yritysverotus

Toukokuussa 2015 alkavia opintojaksoja:

Asiantuntijapalveluiden markkinointi ja myyntityö
IT-oikeus
Johtaminen ja projektienhallinta
Julkisoikeuden perusteet
Kiinteistö- ja ympäristöoikeus
Luotto-oikeus, vakuudet ja ulosotto
Markkinointiviestintä
Perhe- ja jäämistöoikeus
Rikos- ja rikosprosessioikeus
Talousmatematiikka ja taulukkolaskenta
Yhtiöoikeus

Kaikkien opintojaksojen laajuus on 5 opintopistettä. Osallistuminen opintojaksolle maksaa 50 euroa. Lisätietoja avoimesta ammattikorkeakoulusta saa Satakunnan ammattikorkeakoulun kotisivuilta: http://www.samk.fi/avoinamk

Projektityönä sijoitusmessut

Sijoitusmessut Huittisissa  -tapahtuma on saatu onnellisesti päätökseen. Projektissa mukana olleena aikuisopiskelijana en voi muuta kuin ihmetellä: Voiko opiskelu olla todellakin näin hienoa ja käytännönläheistä? Voi se olla, kun opiskelet Satakunnan ammattikorkeakoulun Kuninkaisten kampuksella.

Projekti lähti liikkeelle rahoituksen lehtorin Satu Korhosen ja Apparaatin yritysyhteistyökoordinaattori Mikko Lehtosen tiedustellessa aikuisopiskelijoilta kiinnostusta järjestää sijoitusaiheinen tapahtuma koululle. Innostuin asiasta heti. Toimin Huittisten Säästöpankin sijoituspäällikkönä, ja työkokemuksenkin kautta vahvistui ajatus, että voihan täällä kotikulmillakin olla sijoitustapahtuma eikä tarvitse aina lähteä pidemmälle matkalle hakemaan tietoutta sijoittamisesta. Mikäpä sen oivallisempi paikka järjestää tapahtumaa kuin Kuninkaisten kampuksen tarjoamat tilat.

Projektiryhmän tehtävät jakautuivat jokaisen oman intressin mukaan, ja itse alasta kiinnostuneena tarjouduin hankkimaan luennoitsijat sekä auttamaan Anne Helisniemeä näytteilleasettajien hankinnassa. Tässä kohtaa haluan kiittää kaikkia projektin jäseniä: Mika Rantala, Anne Helisniemi, Ulla Leivo, Kaisa Aaltonen, Jenni Tuokkola ja Perttu Laihonen. Kaikki ottivat roolinsa ja tekivät sovitut asiat. Missään kohtaa ei ollut pelkoa siitä, etteivätkö asiat sujuisi sovitusti. Aiheet ja ajankohta saatiin suhteellisen nopeasti kasaan ja sen jälkeen aloitin oman työni luennoitsijoitten ja näytteilleasettajien hankinnassa.

sijoitusmessut01Näytteilleasettajia tapahtumassa olivat:

Huittisten Koti-Ikkuna
LähiTapiola
SAMK
Vammalan Nuorkauppakamari
Sp-Koti Huittinen ja Pentti Setälä
Satakunnan Osakesäästäjät
Huittisten Säästöpankki
Sasky
Länsi-Suomen Metsätilat Oy
IF Vanhinkovakuutusyhtiö
FIM
Nordea
Satakunnan Osuuspankki

Näytteilleasettajien kontaktointi aloitettiin heti aihealueiden ja ajankohdan selvittyä. Yritykset olivat tehneet markkinointisuunnitelmat jo ennen alkavaa vuotta, ja halusimme mahdollisimman nopeasti kertoa syksyn tapahtumasta ennen kesälomien alkua. Näin yritykset pystyivät tarkentamaan omia suunnitelmiaan mahdollisimman ajoissa. Ensimmäinen kontakti oli puhelimitse, missä kerroimme tiedossa olevat faktat: ajankohta, aihe, osastohinta ja vahvistetut luennoitsijat. Painotuksena käytettiin myös paikallisuutta sekä koulun ja yritysmaailman yhteistyön hyödyllisyyttä. Me opiskelijat uskoimme asiaamme ja pystyimme vakuuttamaan yrittäjät. Vastaus ei tullut suinkaan ensimmäisellä kerralla, vaan puhelun jälkeen lähetimme sähköpostilla siihen mennessä valmistunutta materiaalia. Yritykset tekivät näiden tietojen perusteella päätöksensä suhteellisen nopeasti, koska kesälomat olivat jo lähestymässä ja messuosastopaikkoja oli vain rajoitettu määrä.

Paikallisuus oli näytteilleasettajille suuri syy osallistua messuille sekä tietoisuus nimekkäitten luennoitsijoitten vetovoimasta. Vastaavanlaisia tapahtumia ei Huittisissa järjestetä kovin usein. Paikallisuus ei tuonut suuria kuluja rakentaa osastoa, sillä matkat messuille olivat suhteellisen lyhyet. Messujen osastohinta oli myös edullinen verrattuna valtakunnallisten messujen osastojen hintaan. Muutama näytteilleasettajista ei ollut paikkakunnalta, mutta yrityksen halukkuus saada laajennettua tietoisuutta toiminnastaan kannusti tulemaan paikalle.

Näytteilleasettajille lähetettiin syksyn alkaessa kaikki materiaali mitä projektin kautta valmistui markkinointia varten. Näytteilleasettajien oli hyvä tietää, miten järjestelyt etenevät ja mitä markkinointitoimenpiteitä tehtiin kävijöiden saamiseksi sijoitusmessuille. Tämä vahvisti heidän osallistumisinnokkuuttaan ja halukkuuttaan osallistua tosissaan tapahtumaan. Markkinointimateriaalia myös pyydettiin jakamaan tulevien näytteilleasettajien toimesta omille yhteistyökumppaneilleen.

Markkinointia toteutettiin eri viestintävälineitten avulla: projektiryhmän henkilökohtainen markkinointi omille verkostoille, ilmoitusmainonta paikallisissa lehdissä, lehdistötiedote koululla, ulkomainonta, mainonta verkossa sekä sosiaalista mediaa käyttäen.

Järjestävän projektiryhmän näkökulmasta yllätyin, miten upeita osastoja nousi yllättävän lyhyessä ajassa messupäivän aamun koittaessa. Kaikki osastot olivat tyylikkäitä ja osastojen yrittäjät aktiivisia itse messupäivänä. Se kertoo yrittäjien tuntevan messutaidot. Osastot kiinnittivät huomiota kävijöissä. Osastojen henkilökunta oli aktiivista eli he olivat tietoisia miten tilanteet käytetään hyödyksi. Arvontakorteilla, kyselykaavakkeilla sekä muilla oheismateriaaleilla messukävijät saatiin pysähtymään ja keskustelemaan osastolla. Loppu jäi osaston henkilökunnan taitojen varaan. Henkilökunnan on messuilla hyvä tuntea koko yritystä koskevia asioita ja olla asiantuntija itse messuaiheen alalla. Toivottavasti kaikille tuli messujen jälkeen hyvä määrä kontaktoitavia asiakkaita.

Tulen tekemään opinnäytetyöni aiheesta ”Sijoitusmessut näytteilleasettajan näkökulmasta”. Olemme sopineet näytteilleasettajien kanssa, että käymme keskustelun marraskuun aikana miten he kokivat päivän ja mitä palautetta haluavat antaa meille tapahtuman onnistumisesta omasta näkökulmastaan. Tutkimuksen kautta saamme tärkeää tietoutta onko Sijoitusmessut Huittisissa -tapahtuma mahdollista järjestää uudelleen.

Kiitos Satakunnan ammattikorkeakoulun Kuninkaisten kampukselle mahdollisuudesta toimia projektissa mukana. Omasta näkökulmastani suosittelen lämpimästi tapahtuman uudelleen järjestämistä.

Tiina Uusivirta
projektiryhmän jäsen

Opiskelu-unelmasta totta

Aina ei vaan ole hyvä päivä. Sen tietävät niin urheilijat kuin muutkin ammattiryhmät. Kohtaamme kaikki joskus tilanteita, jolloin jonkin suorituksen pitäisi osua nappiin tiettynä ajankohtana ja mikäli näin ei käykään, on pettymys suuri. Opiskelumaailmasta konkreettinen esimerkki ovat valintakokeet, jolloin oman tuloskunnon eli koesuorituksen pitäisi olla juurikin valintakoepäivänä kohdallaan. Mutta entä jos epäonnistuu tai valintakokeeseen osallistuminen ei edes ole vaikkapa aikataulusyistä mahdollista, valuvatko toiveet opiskelusta saman tien kuuluisaan Kankkulan kaivoon? Vastaus: eivät valu, sillä opiskelu-unelmaa voi toteuttaa eri tavoin. Valintakoe on vain yksi reitti. Toinen hyvä vaihtoehto on opiskella ensin avoimessa amk:ssa. 

Tutkinto-opiskelijaksi avoimen amk:n kautta

Avoimen ammattikorkeakoulun kautta opinnot aloitti julkishallinnon opiskelija Jaana Jokikoivu-Hiukkamäki, joka tänä lukuvuonna jatkaa opintojaan tutkinto-opiskelijana Kuninkaisten kampuksella. Ennen tutkinto-opiskelijaksi siirtymistä hän ehti opiskelemaan avoimessa amk:ssa opintojaksoja 88 opintopisteen verran vajaassa kahdessa vuodessa työnsä ohella. Nämä opintopisteet hän saa nyt siirrettyä osaksi tutkintoa.

blogi_kuva0914
Julkishallinnon opiskelija Jaana Jokikoivu-Hiukkamäki (vasemmalla) ja SAMKin Kuninkaisten kampuskirjaston tietopalvelusihteeri Elina Laineenoja keskustelemassa kirjaston merkityksestä opintojen edistymisessä. Kirjasto auttaa opiskelijoita tiedonhaussa myös verkon välityksellä mm. Infotelakka-palvelun muodossa.

Mistä tuli kipinä lähteä opiskelemaan avoimen amk:n opintoja?

Minulla oli jo useamman vuoden ajan kiinnostusta ryhtyä opiskelemaan itseäni kehittääkseni, mutta työpäivän jälkeen kului paljon aikaa mm. lapsen harrastuksiin kuljettamisiin ja niihin osallistumiseen. Olen työssä julkisella sektorilla ja jatkuvat uudistukset sekä kuntien yhdistymiset alkoivat olla arkipäivää. Halusin päivittää tutkintoani vastaamaan tätä päivää. Pelkät työn edellyttämät koulutukset eivät enää riittäneet itselleni, vaikkakin olen ollut työni kautta vuosittain useammilla koulutuspäivillä. Ja vihdoin syksyllä 2012 otin härkää sarvista ja ilmoittauduin parille ensimmäiselle opintojaksolle, jotka palvelivat suoraan omaan työhöni liittyviä asioita.

Minkälaista opiskelu on ollut? Mikä on ollut helppoa, mikä haastavaa?

Opiskelu on ollut antoisaa ja palkitsevaa, vaikkakin välillä on ollut epätoivon hetkiä ajankäytön ja ajan riittävyyden kanssa. Olen nauttinut uuden oppimisesta. Olen pyrkinyt osallistumaan lähipäiville paikanpäällä Huittisissa, koska olen käyttänyt paljon Samkin kirjastoa. On ollut myös mukava nähdä muita opiskelijoita ja vaihtaa kuulumisia.

Olen yllättynyt siitä, miten hyvin opiskeluun pääsi kiinni. Edellisistä opinnoista oli kuitenkin aikaa todella kauan. Kunkin jakson alussa on ollut epätoivon hetkiä, mutta olen laatinut itselleni suunnitelman, miten suurin piirtein toimin tehtävien kanssa ja olen suunnitelmastani ja aikataulustani pyrkinyt pitämään kiinni. Suurimmassa osassa opintojaksoja on ollut ryhmätöitä ja ryhmäytyminen, varsinkin samanhenkisten löytyminen ryhmään, on ollut välillä haastavaa. Olen oppinut, että aikataulutus ja tehtävien jako ryhmän jäsenten kesken hyvinkin varhaisessa vaiheessa on tärkeää. Toinen haaste on välillä ollut tarvittavien kirjojen löytyminen. Oppilaitoksen kirjaston lisäksi kannattaa hankkia oman asuinkunnan alueen kirjastokortti, ellei sitä jo ole. Ja vielä kun oppisin sen, että kaikkea ei ole pakko päntätä tehtäviä varten, vaan opettelisin tiedon käsittelemisessä rajaamisen taidon!

Miten olet saanut sovitettua opiskelun työssäkäynnin kanssa?

Suhteellisen hyvin. Kun töissä on paljon isoja asioita työn alla ja kiire painaa, ja illalla pitää vielä tehdä tehtäviä, on joskus tuntunut raskaalta. Olen pyrkinyt tekemään tehtävät viikolla ja viikonloppuna vapaata, mutta jos on tuntunut oikein raskaalta, olen pitänyt viikolla vapaaillan ja sen sijaan tehnyt esimerkiksi sunnuntaina tehtäviä. Olen kuitenkin ajatellut silloin niin, että itsepä olen vapaaehtoisesti itseni tähän laittanut. Työnantajallani on myönteinen suhtautuminen kouluttautumiseen ja henkilöstöstrategiamme mukaisesti kuukaudessa saa käyttää kaksi työpäivää palkallisena opiskeluun. Nämä päivät ovat yleensä riittäneet lähipäiville osallistumiseen.

Oletko pystynyt hyödyntämään oppimaasi työelämässä?

Kyllä olen pystynyt. Hyvänä esimerkkinä voisi käyttää ryhmätyönä tehtyä henkilöriskien kartoitusta omaan työpaikkaani. Työpaikallani, kuten kuntasektorilla yleensäkin, riskien kartoitus on melko uusi asia. Työnantajani sai myös kyseisen työn käyttöönsä. Toisena esimerkkinä voisin mainita prosessien määrittämisen omalle sektorilleni opetustoimeen.

Minkälaisia tavoitteita sinulla on nyt tutkinto-opiskelijana?

Yritän edetä pikkuhiljaa tutkintoa kohti, koska kauhean montaa opintojaksoa yhden jakson aikana en katso pystyväni suorittamaan. Orientaatiopäivillä saan uusia tietoja opintojen suorittamisesta.

Opiskelu avoimessa amk:ssa Kuninkaisissa

Avoimen amk:n opiskelijat opiskelevat samoilla opintojaksoilla tutkinto-opiskelijoiden kanssa. Kuninkaisissa voi opiskella julkishallintoa, rahoitusta tai juridiikkaa. Tänä syksynä Kuninkaisissa alkoi uutuutena ns. polkuopinnot, joihin valittiin kevään valintakokeeseen osallistuneita, mutta varsinaisessa opiskelijavalinnassa niukasti rannalle jääneitä hakijoita, jotka olivat antaneet luvan suoramarkkinointiin yhteishaun yhteydessä. Polkuopinnoissa suoritetaan opintojaksoja 60 opintopisteen verran, jonka jälkeen voi hakea opiskelemaan tutkinto-opiskelijaksi ns. erillisvalinnan kautta. Kokeilua on tarkoitus jatkaa, mikäli kokemukset siitä osoittautuvat hyviksi.

Avoimen amk:n opintojen tarjonta on nähtävillä lukukausittain osoitteessa www.samk.fi/avoinamk. Saman sivuston kautta voi ilmoittautua opintojaksoille ja sieltä löytyy myös tietoa opintojen maksuista.

Hanna Moisio
lehtori, julkishallinto


Kuninkaisten kampuksella voi opiskella tradenomiksi monimuotoisesti verkosssa. Valintakokeet järjestetään kaksi kertaa vuodessa. Syksyn yhteishaku on käynnissä, hakuaika 8.-22.9.2014. Opinnot alkavat tammikuussa 2015.

Tradenomikoulutuksesta valmiudet työelämän vaatimuksiin

Toisen vuoden julkishallinnon opintoihin kuuluu julkisia hankintoja käsittelevä opintojakso. Kutsumme mielellämme työelämän asiantuntijoita kertomaan kokemuksiaan aihealueeseen liittyen. Tänä vuonna saimme vierailijaksi entisen opiskelijamme Elina Siitarin. Elina valmistui SAMKin Kuninkaisten kampukselta tradenomiksi keväällä 2013. Hän teki opinnäytetyönsä julkisista hankinnoista ja hänellä on myös työnsä puolesta kokemusta hankintayksiköiden sosiaali- ja terveysalaan liittyviin tarjouspyyntöihin vastaamisesta.

Luennon jälkeen pyysin Elinaa kertomaan, miksi hän aikanaan hakeutui SAMKiin opiskelemaan ja mitä mietteitä hänellä on opinnoistaan vajaan vuoden kuluttua valmistumisesta.

Miksi juuri SAMK ja Kuninkaisten kampus?

Elina kertoi hakeutuneensa tradenomiopintoihin, koska hänen tehtävänsä sosiaali- ja terveysalan johtotehtävissä kaipasivat liiketalouden osaamisen päivittämistä, aiemmista opinnoista oli kulunut jo yli 10 vuotta.

– Työtä tekevä usein tuntuu ”jämähtävän” vanhoihin rutiineihin ja käsityksiinsä alan ajankohtaisista kysymyksistä. Siksi oli hyvä pysähtyä tarkastelemaan omaa osaamista ja tietämystä ihan konkreettisella tasolla; mistä tarvitsen lisää tietoa kehittyäkseni paremmaksi asiantuntijaksi.

Elina sanoi hakeneensa nimenomaan SAMKiin ja Kuninkaisten kampukselle, koska opintosuunnitelma ja toteuttamistapa vastasi hänen tarpeitaan aikuisopiskelijana parhaiten.

­– Sosiaali- ja terveysalan tehtävät ovat luonteeltaan moniammatillista verkostoa vahvasti hyödyntäviä. Kuntien uudistuvat rakenteet, toimintaympäristöt sekä uudenlaiset palvelujen tuottamistavat vaativat alan ammattilaisilta päivittyvää osaamista. Esimerkiksi kunnan palvelutuotannon järjestämiseen liittyvien tehtävien ohjaus liikkuu yhä useammilla oikeudenaloilla. Käsitys kunta- ja hallintolain yleisistä opeista ei enää riitä, vaan tarvitaan myös eurooppaoikeudellista tietämystä esimerkiksi kansallisen hankintalain soveltamisessa.

Opintojen hyödyntäminen työelämässä

Elina kertoi, että vaikka hän opiskeluaikanaan toimikin yksityissektorilla, opinnot lisäsivät hänen ymmärrystään julkishallinnon toiminnasta.

– Käsittelimme opinnoissa julkishallinnon kysymyksiä useista eri näkökulmista. Tutkinto antoi kokonaisvaltaisen kuvan julkishallinnon nykytilasta ja haasteista. Opintojen sisältö oli monipuolinen ja käytännönläheinen paketti, jota julkishallinnon tai sen sidosryhmien osaaja voi työssään hyödyntää.

Elinaa kiinnosti erityisesti kunnan palvelujen järjestämistapoihin liittyvät kysymykset

– Olen toiminut kunnallisissa työryhmissä julkisten hankintojen asiantuntijana ja pystyn tarkastelemaan poliittisten päätösten vaikutuksia kunnan toimintaan. Opinnoissa pohdimme paljon esimerkiksi kunnan rakenneuudistusta ja sen merkitystä kunnan toimintaan ja päätöksentekoon. Tradenomikoulutus antaa hyvin monipuoliset valmiudet vastata työelämän vaatimuksiin.

Verkko-opinnot sopivat hyvin aikuisopiskelijalle

elinasiitariElina totesi opintojen toteuttamistavan palvelevan erityisesti työssä käyvän aikuisopiskelijan tarpeita.

– Verkkoluennot ja virtuaaliset tapaamiset mahdollistivat oman ajan organisoinnin yhteensopivammaksi opiskelun, työn ja perheen kanssa. Opintosuoritukset sisälsivät paljon esseiden kirjoittamista, mikä mielestäni tehosti oppimista ja omaa ajattelua perinteiseen tenttisuoritukseen verrattuna.

Aikuiskoulutuksena suoritettavien tradenomiopintojen suoritusvauhti vaihtelee sen mukaan, kuinka paljon opiskelijalla on mahdollisuus panostaa niihin töiden ohella. Keskimäärin opinnot kestävät kolmisen vuotta.

– Opintojen joustavuuden ansiosta valmistuminen nopeassakin aikataulussa on mahdollista. Itse valmistuin tradenomiksi 1,5 vuodessa. Opinnoista on niin paljon hyötyä työelämän uusien haasteiden kohtaamisessa, että suosittelen pohtimaan myös tätä taktiikkaa; lähes päätoiminen opiskelu ja lyhytaikainen, mutta tietysti melko tuskainen, rutistus. Valmistuessa on suupielet korvissa ja palaaminen työelämään täysipainoisesti mahdollistuu nopeammin.

Tradenomina suoraan maisteriopintoihin

Elina on jatkanut opiskelua Tampereen yliopistossa. Hän kirjoittaa parhaillaan julkisoikeuden maisterin tutkintoon sisältyvää pro gradu -tutkielmaa kunnan sosiaalipalvelujen laatuun liitettävistä oikeudellisista reunaehdoista. Elinan mukaan tradenomitutkinnosta on ollut paljon hyötyä sekä yliopistoon hakeutumisessa että opiskelun aikana.

– Tradenomintutkinto katsottiin soveltuvaksi alemmaksi korkeakoulututkinnoksi, mikä mahdollisti opintojeni jatkamisen suoraan maisteriohjelmassa. Olen kokenut, että SAMK-pohja on antanut minulle täysin riittävät valmiudet selviytyä maisteriohjelman haasteista kunnialla. Jatko-opinnoissa olen pystynyt hyödyntämään hyvin monialaisia näkökulmia julkisoikeudellisten kysymysten käsittelyssä. Lisäksi SAMKissa treenasin tieteellistä kirjoittamista kymmenien esseiden muodossa, joten siihen en kaivannut yliopistomaailmassakaan harjoitusta. Koska SAMKin opetustilanteet olivat hyvin vuorovaikutteisia ja omaa ajattelua aktivoivia, valmiudet jatkaa missä tahansa oppilaitoksessa ovat erinomaiset.

Julkishallinnon opettajana oli mukava kuulla kuinka Elina on kokenut opintojensa olevan hyödyksi niin työelämässä kuin jatko-opinnoissakin.

Tervetuloa valintakokeisiin toukokuussa taas uudet tulevat julkishallinnon, rahoituksen ja yritysjuridiikan tradenomiopiskelijat!

Lehtori Minna Kuohukoski

Haku liiketalouden aikuiskoulutukseen on käynnissä 1.4.2014 asti.

Verkkoluentoja ja virtuaalitapaamisia

Liiketalouden aikuiskoulutuksen tradenomiopinnot on mahdollista suorittaa lähes kokonaan verkossa.  Julkishallintoa, yritysjuridiikkaa, rahoitusta ja muita liiketalouden osa-alueita opiskellessaan opiskelija oppii samalla toimimaan verkkoympäristössä ja viestimään vuorovaikutteisesti verkossa.

apparaatissa
Verkko-opiskelussa on useita oppimisympäristöjä.

Verkko-opiskelua tapahtuu useassa eri ympäristössä. Fyysiseen ympäristöön kuuluvat esimerkiksi luokkahuoneet,  kirjasto ja kahvio, samoin opiskeluun käytettävät tilat kotona ja töissä.  Verkko-opiskelun mahdollistavat verkko-oppimisympäristöt, kuten  Moodle ja HILL-verkkoluennot. Luennolle opiskelija voi osallistua luokassa tai haluamassaan paikassa joko reaaliaikaisesti tai myöhemmin katsoa tallennettua luentoa itselleen sopivana aikana.

Sosiaalisen median sovellukset yhdistettynä muuhun verkko-oppimisympäristöön luovat monipuolisen virtuaalisen luokkahuoneen. Sosiaalisen median kautta voi löytää ammatillista tietoa ja seurata alan asiantuntijoita. Sosiaalisen median palveluissa voi tuottaa sisältöä, keskustella ja työskennellä yhteisöllisesti vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Käytössä ovat mm. Facebook-ryhmät, Twitter ja Googlen sovellukset.  Sosiaalisen median välityksellä henkilökohtainen, opiskelun ja työelämän verkkoympäristö usein linkittyvät toisiinsa.

Useissa työtehtävissä verkkotyöskentely tulee kasvamaan sähköisten palvelujen yleistyessä. Työmarkkinoilla arvostetaan tulevaisuudessa monipuolisia osaajia, joilla oman osaamisalueensa hallinnan lisäksi on it-valmiuksia, sosiaalisen median työkalujen käyttövalmiuksia ja verkkoviestintätaitoja. Aikuisopiskelijoilla on aikaisempaa työkokemusta, ja useimmat käyvät töissä myös opiskelun ohella. Kun aikuisopiskelijan elämänkokemus yhdistyy moderniin verkko-osaamiseen, on mahdollista saavuttaa hyviä tuloksia oppimisessa ja työelämän käytänteissä.

Verkossa opiskelu asettaa opiskelijalle vaatimuksia itsenäiseen työskentelyyn ja uusien menetelmien omaksumiseen. Verkko-opiskelu edellyttää opiskelijalta omatoimisuutta, innostusta, oivaltamista ja sinnikkyyttä; ominaisuuksia jotka myös työelämässä ovat tarpeen.  Verkossa tutkintonsa suorittanut aikuisopiskelija on monipuolinen osaaja sekä oman alansa että verkkovalmiuksiensa suhteen.

Heidi Varpelaide
lehtori
Twitter @heidivar

Artikkelista on luettavissa pidempi versio SAMKin julkaisussa: Meillä tehdään!, Satakunnan ammattikorkeakoulu Sarja D, Muut julkaisut 6/2013

Julkishallinnon osaajaksi

SAMKn Kuninkaisten kampuksen tradenomiopiskelijat voivat valita kolmesta eri suuntautumisvaihtoehdosta, yhtenä niistä julkishallinto.  Tänä syksynä aloittaneet uudet julkishallinnon opiskelijat ovat jo päässeet perehtymään mm. julkisoikeuden perusteisiin ja henkilöstöjohtamisen käytäntöihin. Julkisoikeuden perusteet -opintojaksolla he ovat päässeet pohtimaan kuntarakenneuudistusta, hyvän hallinnon perusteiden toteumista omissa töissään tai kokemissaan asiakaspalvelutilanteissa sekä perusoikeuksien toteutumista omassa työssään. Henkilöstöjohtamisen käytännöt -opintojaksolla opiskelijat ovat suunnitelleet henkilöstön rekrytointia, laatineet  työsopimuksia, pohtineet työpaikkojensa yhteistoimintakäytäntöjä ja laatineet perehdyttämissuunnitelman.

julkishallinnon esite
Kuvaa napsauttamalla pääset lukemaan julkishallinnon esitettä.

Osalla opiskelijoista on jo opintojen loppuvaihe menossa.  Opinnot päättyvät opinnäytetyön tekemiseen. On aina hyvä, jos opiskelija saa työlleen toimeksiantajan työelämästä, joko oman työnantajansa tai jonkun muun asiantuntija-apua tarvitsevan. Silloin opiskelija voi opinnäytetyötä tehdessäänkin hyödyntää opintojen aikana hankkimiaan tietoja ja taitoja käytännön työelämän kehittämiseksi.

Viime aikoina on valmistunut useampikin julkishallintoon liittyvä aihe, tässä muutamia esimerkkejä. Sari Vainio selvitti opinnäytetyössään lainsäädännön, lainvalmisteluaineiston ja kirjallisuuden perusteella kunnallisen luottamushenkilön velvollisuuksia, vastuita ja oikeuksia. Työn tuloksena syntyi perehdytysopas, jota jaettiin Satakunnan sairaanhoitopiirin uusille luottamushenkilöille. Tanja Saarinen sai toimeksiannon Nakkilan kunnalta. Tanja selvitti kirjallisuuden ja Kunnallisen työmarkkinalaitoksen ohjeistuksen avulla henkilöstöraportin laatimista, ja laati teorian ja toimeksiantajan toiveiden perusteella henkilöstöraportin, jota kunta voi jatkossa päivittää ja muokata tarpeidensa mukaan. Elina Siitarin työ käsitteli julkisia hankintoja. Elina selvitti opinnäytetyössään, mitä lainsäädäntö, suositukset ja ohjeet edellyttävät arviointiperusteilta kilpailutettaessa sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita. Elina käytti esimerkkinä Luvian kunnan vanhusten tehostetun palveluasumisen kilpailutusta. Elisa Schroderus tutki työssään Tampereen kaupungin toimeentulotukipäätöksistä tehdyt oikaisuvaatimukset ja pyrki selvittämään, miten niiden määrää voitaisiin vähentää.

Julkishallinnossa opiskellaan liiketalouden keskeisten osa-alueiden lisäksi julkisyhteisön toimintaa, julkisyhteisön organisaatioiden kehittämistä, julkisyhteisön taloutta, julkisoikeutta ja julkishallintoon läheisesti liittyvän juridiikan osa-alueita. Opintoihin on hakeutunut sekä kunnissa että valtiolla työssä olevia ja opiskelijoita, joiden tavoitteena on hakeutua töihin julkiseen hallintoon. Lisäksi mukana on opiskelijoita, jotka ovat työssä yksityisellä puolella mutta tekevät työssään tiivistä yhteistyötä julkisen hallinnon kanssa. Opiskelijat haluavat päivitystä tietoihinsa ja taitoihinsa ammattitaitonsa ylläpitämiseksi tai uralla edetäkseen. Opintojaksojen sisällöt suunnitellaan niin, että opiskelija voi tehtävien kautta pohtia käsiteltävien asioiden toteutumista omassa julkishallinnon työssään tai muuten kokemuksiaan julkishallinnosta.

Kiinnostuitko julkishallinnon opinnoistamme? Parhaillaan on menossa yhteishaku tradenomiopintoihin, hakuaika päättyy 1.10.2013. Seuraava haku on keväällä 2014.

Minna Kuohukoski
lehtori, julkishallinnon tuotevastaava

 

Parhaassa seurassa tradenomiksi

Kuninkaisten kampuksella Huittisissa opiskelee yli 350 aikuista tradenomiksi verkko-opintoina. Tähän joukkoon kuuluvat myös elokuussa aloittaneet noin 60 opiskelijaa.

Keitä sitten kiinnostaa uusi osaaminen, nykyisen osaamisen päivittäminen ja korkeakoulututkinto, eli vaativa harrastus työn, läheisten ja muiden tärkeiden asioiden rinnalla?

esitekuva
Tutustu aikuiskoulutuksen esitteeseen klikkaamalla kuvaa.

Noin 95% opiskelijoista on kokopäivätyössä, eli tutkinto suoritetaan työn ohessa. Opiskelijat tekevät erilaisia töitä asiantuntijoina, johto- ja esimiestehtävissä tai suorittavissa tehtävissä.

Kaikenikäiset lähtevät opiskelemaan, sillä nuorimmat opiskelijoista ovat alle 30- ja osa opiskelijoista melkein 60-vuotiaita. Kahdeksan kymmenestä opiskelijasta on 30–50 -vuotiaita.

Opiskelijoiden enemmistöä voi pitää ns. ikuisina opiskelijoina – myönteisessä mielessä. Ensimmäisen tutkinnon jälkeen on hankittu uutta osaamista useilla lyhyt- ja pitkäkestoisilla opinnoilla, jopa uusilla tutkinnoilla.

Liiketaloudellinen osaaminen on tarpeen nykyisin kaikissa työtehtävissä. Siksi toisen asteen ammatillisen tai yleissivistävän tutkinnon suorittaneiden lisäksi useilla opiskelijoilla on suoritettuna ammattikorkeakoulututkinto tai maisterin tutkinto yliopistosta.

Opiskelu Satakunnan ammattikorkeakoulun Kuninkaisten kampuksella on mahdollista riippumatta siitä, missä opiskelija asuu tai työskentelee HILLin eli interaktiivisten luentojen levitysjärjestelmän ja työelämään soveltuvien opetuksellisten järjestelyiden ansioista. Tämän vuoksi opiskelijamme tulevat lähes kaikista Suomen maakunnista ja jopa ulkomailta.

Yhteistä kaikille näille aikuisille on se, että oman työmarkkinakelpoisuuden säilyttäminen työelämän jatkuvassa muutoksessa on tärkeä tavoite.

Vuonna 2014 SAMK tarjoaa mahdollisuuden alkaa opiskella liiketalouden ammattikorkeakoulututkintoa 100 aikuiselle.

Seuraava yhteishaku tradenomiopintoihin verkko-opetuksena työelämän yhteydessä alkaa 16.9.2013 ja päättyy 1.10.2013.

Opiskelijan on mahdollista suunnata opintonsa yritysjuridiikkaan, jossa hän voi suorittaa ns. oikeustradenomiopinnot,  julkishallintoon ja rahoitukseen. Opintoja voi tulla suorittamaan myös avoimen ammattikorkeakoulun kautta, mikäli haluaa mukaan ennen tammikuuta ja luonnollisesti muutenkin.

Timo Mattila
johtaja, palveluliiketoiminnan osaamisalue