Työharjoittelu antoi hyvän käsityksen kaupungin imagomarkkinoinnista

SAMKin Kuninkaisten kampuksella voi opiskella tradenomitutkinnon kokonaan verkossa. Liiketalouden AMK-opintoihin kuuluu myös harjoittelujakso (30 op). Tradenomiharjoittelu suoritetaan opiskelijoiden opintojen etenemisen mukaan. Harjoittelun tavoitteena on perehdyttää opiskelija opintojen kannalta keskeisiin työtehtäviin ja tietojen, taitojen sekä osaamisen soveltamiseen. Tradenomiopiskelija Heli Innala suoritti harjoittelunsa Sastamalan kaupungin elinkeinopalveluissa matkailu- ja tapahtumatuottajan assistenttina.

Työharjoittelupaikassani sain onnekkaasti soveltaa aikaisempaa kuvataiteilijan ammatillista osaamistani toimiessani kulttuurin parissa. Toiveenani on tulevaisuudessa hyödyntää liiketalouden ja kulttuurin tuntemustani sekä suuntautumistani opinnoissa esimiestyöhön, organisaatioiden kehittämiseen ja julkishallintoon toimimalla esimerkiksi kulttuurin järjestötehtävissä tai hallinnollisissa tehtävissä julkisella tai yksityisellä puolella.

Monipuoliset ja mielenkiintoiset työtehtävät

Työtehtäviini kuului matkailun www.visitsastamala.fi -sivuston ylläpito sekä Visit Sastamalan sosiaalisen median Facebook-ryhmän ja Instagram-tilin päivittäminen. Lisäksi perustehtäviin kuului asiakaspalvelua niin paikan päällä kuin puhelimitse ja sähköpostitse. Hoidin myös kaupungin ja Sastamalan oppaiden yhteistä opasvälitystä ja otin vastaan ilmoittautumisia erilaisille kotiseuturetkille, keräsin informaatiota ja koostin materiaalia matkailutuottajille markkinoinnin avuksi. Osan viikkoa työskentelin Sastamalan kaupungin matkailuinfon neuvontapisteessä Suomalaisen Kirjan Museon Pukstaavin tiloissa.

beachvolley

Osallistuin kaupungin matkailun järjestämiin matkailuiltoihin, jossa käytiin läpi kuulumisia eri matkailun toimijoiden kesken. Edustin Sastamalan kaupungin matkailua joissakin tapahtumissa, kuten Vanhan Kirjallisuuden Päivillä, SM-osakilpailu Beach Volley -urheilutapahtumassa, Sastamalan kylämarkkinoilla ja Häijään markkinoilla kaupungin maankäytön kanssa. Kokosin myös kahta opasta sastamalalaisille: popup-ravintolan perustamisopasta sekä tapahtumajärjestäjän opasta.

kuvaukset

Työtehtäväni olivat hyvin vaihtelevia. Kuljin kuvaamassa eri kohteita kaupungilla matkailun kuvapankkiin ja sain olla mukana suunnittelemassa radiomainoksia. Keskustelin myös iltatorimyyjien kanssa torimyynnin yhteisestä markkinoinnista. Erittäin mielenkiintoinen työpäivä oli toimia Visit Tampereen valokuvaajan assistenttina, kun hän kiersi Sastamalan eri kohteissa kuvaamassa markkinointikuvia. Suunnittelin ja päivitin kuvausaikatauluja. Olin myös mukana tapahtumasuunnittelussa sekä pääsin mukaan osallistumaan infonäyttöjärjestelmän käyttökoulutukseen.

kesabingo

Suunnittelin ja toteutin omatoimisesti matkailutuottajan ideoiman kesäbingo-kilpailun. Bingossa oli tarkoitus herättää leikkimielisesti paikallisia ja matkailijoita käymään kesän aikana Sastamalan eri kohteissa ja keräämään kohteista viiden suora. Bingolapun palauttaneiden kesken arvottiin kohteiden lahjoittamia palkintoja. Bingolapun ulkoasun ideana oli olla luonnosmainen ja käsintehty. Tässä sain toteuttaa kuvataiteilijan osaamistani piirtämällä kuvituksen kotiseutuhenkisesti.

Teoriasta käytäntöön

Opiskelemani liiketalouden opinnot ovat luoneet minulle hyvän yleisperustan ja tietotaidon, jota pääsin hyödyntämään työharjoittelussa. Markkinoinnin ja visuaalisen yhteneväisyyden merkitys on suuri luodessa kaupungista elinvoimaista ja luokseen kutsuvaa imagoa sekä brändiä, ja se läpileikkaa kaikki kaupungin osa-alueet matkailukohteista maankäyttöön ja ihan työpaikkailmoituksiin saakka. Mielenkiintoista oli päästä näkemään, miten eri keinoin voidaan nykypäivänä markkinoida; perinteisten lehti- ja radiomainosten lisäksi sosiaalisessa mediassa sekä digitaalisessa mainonnassa on valtava potentiaali, kun sen osaa valjastaa ja kohdentaa oikein.

Olen valmistumassa liiketalouden tradenomiksi tänä keväänä 2020, ja parhaillaan työstän opinnäytetyötäni, joka käsittelee kulttuuritapahtumien yrityskumppanuuksia. Opinnäytetyöni toimeksiantaja on Pirkanmaan Festivaalit ry (Pirfest), ja opinnäytetyössäni selvitän Pirfestin jäsenfestivaalien käytössä olevia yritysyhteistyön muotoja. Tavoitteenani on selvittää ongelmakohtia ja koota ideoita yritysyhteistyön kehittämiseen tutkimuskyselyn ja henkilökohtaisten haastattelujen avulla. Aihe on erittäin mielenkiintoinen ja moniulotteinen.

HeliInnala

Kirjoittaja on liiketalouden monimuoto-opiskelija, kuvataitelija Heli Innala. Heli on valmistunut vuonna 1994 Imatran taideoppilaitoksesta kuvataiteilijaksi. Jatko-opintoina Heli on suorittanut kuvataiteilijan AMK-tutkinnon vuonna 2004, kuvataiteilijan erikoistumisopinnot 2001 ja kuvataiteilijan www-portfolio-erikoistumisopinnot vuonna 2006. Ammatilliseksi opettajaksi hän valmistui vuonna 2011.

Helin_toitaHelin töitä. Vas. Höyryää (öljyväri mdf-levylle, 2013, 55 x 84 cm) ja oik. Kylmä aamu (öljyväri ja akryyliväri mdf-levylle, 2014, 69,5 x 88 cm).

Satakunnan ammattikorkeakoulun Kuninkaisten kampuksella voi suorittaa liiketalouden AMK-tutkinnon 100% verkkototeutuksena, työn ohessa. Liiketalouden verkko-opinnoissa Huittisissa saavutat opintojesi aikana laajan tietämyksen liiketalouden keskeisten osa-alueiden lisäksi julkishallinnosta, rahoitusalasta, yritysjuridiikasta tai esimiestyöstä ja organisaation kehittämisestä. Hakuaika 18.3.-1.4.2020. Lisätietoja SAMKin sivuilta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *